Rut Brykin ja Tapio Wirkkalan varastonäyttely Emmassa



 
Maailman museoissa ovat alkaneet lisääntyä erilaiset varastonäyttelyt. Tällainen on nyt myös Espoon modernin taiteen museo Emmassa. Museossa avautui syksyllä pysyvästi esillä oleva katseluvarasto, jossa on esillä noin 2000 esineitä Tapio Wirkkala Rut Bryk säätiön kokoelmasta. Esillä on vitriini toisensa jälkeen keramiikkaa, lasia, kankaita, lamppuja jne.

Tämä varastonäyttely perustuu siis taiteilijapari Rut Brykin ja Tapio Wirkkalan lasten Sami ja Maaria Wirkkalan arkisto- ja kokoelmalahjoitukseen, johon kuuluu yli  5 000 esinettä. Varastokokoelman keskellä on kyllä ihan näyttelykin, se kertoo Tapio Wirkkalan elämästä taiteilijana. 
 
Täytyy myöntää, että tällainen varastonäyttely on jotenkin hämmentävä. Itsekin jo 30 vuotta museoalalla jotenkin olleena, olen nähnyt erilaiset näyttelymuodit. Ihan kuin olisi palattu aikaan, jolloin hyvä näyttely on se, jossa on esillä mahdollisimman paljon tavaraa. 
Kun vuosien aikana on asiakkaatkin ”opetettu” siihen, että ”less is more”, ollaanko nyt taas lähtöpisteessä? Espoossa varastonäyttelyn yhteydessä on myös museoammattilaisten työskentelytila lasiseinillä, joka tietenkin on hyvä asia. Ainakin minä törmään pienen kunnallisen museon työtekijänä vielä usein ihmettelyyn, että mitä se museotyö oikeasti on.  
Ehkä parasta tällaiset katseluvarastot ovat museon kanta-asiakkaille, jotka näkevät tilassa tapahtuvat muutokset ja työt, joita tiloissa tehdään jne. Mutta siis hienojahan nämä ovat! Molempien taide ja muotoilu ovat itselleni ainakin mieluisia, joten mielelläni minä esineitä katsoin. Itse asiassa tällä viikolla avautuu Turun taidemuseossakin Rut Brykin näyttely, jonne aivan varmasti menen tutustumaan.

Lisätietoa Emman katseluvarastosta löydät täältä.
Hienon blogipostauksen katseluvaraston avajaisista löydät Marjon blogista.
Seuraa blogiani myös Facebookissa.
 

Kommentit

  1. Pidin tästä todella paljon! Koin myös sellaista löytämisen riemua täällä katseluvarastossa kun siellä sitä tavaraa on hyllyillä paljon. Erilainen konsepti ja ei tee myöskään ,museonäyttelystä liian "kliinistä" - ymmärrät mitä tarkoitan. Voi madaltaa myös ihmisten kynnystä käydä näyttelyissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan varmasti madaltaa kynnystä. Viime kuukausina olen törmännyt tähän ideaan monessakin museossa. Tai ainakin katseluvarastojen suunnitelmiin. Selvästi nyt "tulossa".

      Poista

Lähetä kommentti