Sikses kiva paikka

Elossa ollaan. Blogin luonteesta johtuen, on se ollut nyt vähän hiljaisemmalla, kun kerran ei ole vastaan tullut juurikaan uusia kivoja paikkoja tai asioita. Talvi on kuljettu tässä kodin, työpaikan ja harrastusten väliä. Parin päivän joululoma kuitenkin edessä, joten pieni vuosikatsaus voisi olla paikoillaan. Vuosi oli perheessä sellainen, kun kai tähän ikään kuuluukin. Samaan aikaan haikeutta omista nuorista etenkin heidän juhlapäivinään  (vuoteen osui niin lakkiaiset kuin rippijuhlatkin), toisaalta vähän uusia tilanteita myös edellisen sukupolven suhteen. Mutta kaiken kaikkiaan ihan hyvä vuosi - sikses. Töitä riitti ja pääasiassa terveinäkin oltiin. Kovin merkillisiä matkoja tai retkiä ei vuoteen mahtunut, teemana taisivat olla nämä naapurimaat. Pari kertaa käytiin sekä läntisessä että eteläisessä naapurimaassa. Miehelle alkuvuonna hankittu Museokortti oli toki kovassa käytössä (itse pääsen toisella kortilla museoihin ilmaiseksi). Vuoden museokäynneistä jäivät päälimmäisenä

Vähän aikaa sitten matkailuharrastajien Twitterchatissa kyseltiin, että tekeekö harrastusmatkoja. Enhän minä, en käy golfaamassa tai juoksemassa maratoneja eri maissa. Mutta sittenkin, matkailenhan vaikka museoiden ja näyttelyiden takia. Ja olen minä matkaillut myös koripallon johdosta. Niin nytkin. Vuorossa oli äidin ja nuoren spesiaalimatka. Nuori joutui ottamaan sponsorin mukaan matkalleen ja äiti sai nauttia melkein parhaasta mahdollisesta seurasta. Matkakohde valikoitui tosiaan koripallon mukaan. Aika- ja rahavarat eivät tällä kertaa riittäneet valtameren takaisen liigan otteluihin. Seuraavaksi mietittiin mahdollisia kaupunkeja Euroopassa, joissa pääsisi katsomaan kansainvälisiä koripallopelejä. Espanja kiinnosti, pelaahan siellä useassa joukkueessa myös tuttuja Susijengi-pelureita. Loppujen lopuksi matkakohteeksi valikoitui kuitenkin Liettua ja Vilna. Aikaa oli matkaan käytettävissä alle viikko ja rahakin toki rajallista. Koripallo on liettualaisten kansallislaji, kuten matk

Syyskuun lopussa avautui Tartossa uusi komea Viron kansallismuseo. Me kävimme museossa, kun se oli ollut avoinna kolmisen viikkoa. Aikaa museossa vierähti kolmisen tuntia. Museo on koko Baltian suurin ja sen sijaintipaikkakin on melko erikoinen.   Ranskalaisten arkkitehtien suunnittelema 350 metriä pitkä museorakennus sijaitsee entisen Neuvostoliiton sotilaslentokentän päällä pari kilometriä Tarton keskustasta. Ensivaikutelma museosta oli rauhallinen. Ehkä sen takia, että olimme oven takana heti aamulla sen avautuessa. Sisäänkäynnin jälkeen avautuu vielä korkea ja avara aula, jossa on isot ikkunat ja nahkasohvia oleskelua varten. Aamupäivän aikana museossa kyllä vilkastui. Kun me lähdimme pois, oli lipunmyynnin jono jo melko pitkä. Museon varsinainen perusnäyttely Kohtaamisia on rakennettu Viron aikajanaksi, jota edettiin nykyajasta kivikauteen. Aikajanalla edettiin yksittäisten esineiden, filmien ja äänten avulla. Erilaisia kosketusnäyttöjä oli runsaasti, tällaisen peri

Tylsä bloggari kirjoittaa näyttelystä, joka oli avoinna viimeistä päivää juuri tänään. Heinäkuun alussa Tallinnan Kumu-taidemuseossa avautui Runous ja ahdistus –niminen näyttely, joka päättyi nyt lokakuun loppuun. Tylsä kun olen, niin esittelen kuitenkin tämän kauniin näyttelyn. Näyttely esitteli 1800-luvun viktoriaanista naisten pukeutumista. Näyttely oli koottu venäläisen keräilijä Aleksandr Vassiljevin yksityiskokoelmista. Samasta kokoelmasta oli muuten myös se pari vuotta sitten Kumussa esillä ollut hieno ArtDeco –näyttely ,   joka silloin(kin) aiheutti meille matkan Tallinnaan.     Aleksandr Vassiljev on venäläisen televisiokanava Ostankinon suositun tyyliohjelman juontaja, hän on tehnyt teatterilavastuksia ja suunnitellut puvustuksen useisiin ooppera- ja balettiesityksiin, näytelmiin ja elokuviin, kirjoittanut lähes 40 kirjaa muodin historiasta, tuottanut useita dokumenttielokuvia, toiminut opettajana ja käynnistänyt erilaisia muotihankkeita. Hänen kokoelmissaan

Kävimme viikonloppuna parin päivän vierailulla Virossa. Vierailimme Viron uudessa kansallismuseossa Tartossa, josta ehkä myöhemmin vähän lisää. Yövyimme Tartossa, jossa meidän onneksemme vietettiin juuri viikonloppuna Tartu Valgus -tapahtumaa. Onneksemme siinä mielessä, että tällainen talvikaupunkimatkailu on melko haastavaa. Iltaisin kun ne nähtävyydet ovat vähän vähissä, kaduilla on kalseaa ja pimeää ja kun nukkumaankaan ei malta mennä. Nyt meillä siis riitti ajankulua Tarton keskustan alueelle sijoitettujen valoteosten bongaamisessa. Osallistuimme itse asiassa jopa vironkieliselle opastetulle kävelykierrokselle, mutta ryhmän koko oli sen verran suuri, että jättäydyimme aika pian ryhmästä pois ja tutkimme teoksia itseksemme. Tässä vähän tunnelmia. Teosluettelonkin nappasin jostain mukaani, mutta en nyt kuitenkaan halua selitellä taiteilijoiden tarkoituksia töilleen.         Kaksi teosta mielestäni erottuivat joukosta. Toinen oli suomalaisen Timo A. Aallon teos &