Presidenttien veneet - Forum Marinumin näyttelyn loppukiri



 
Merikeskus Forum Marinumissa Turussa alkaa olla viimeiset hetket ihailla Suomen presidenttien veneitä. Näyttely Kultarantojen hohtoa – presidenttien veneet on nimittäin viimeistä päivää avoinna 7.1.2018.
 
Suomen presidentin kanslia tilasi ensimmäisen veneen etenkin Naantalin ja Kultarannan väliseen liikennöintiin vuonna 1921. Silta Luonnonmaahan kun valmistui vasta 1930-luvun alussa. Kultaranta-nimistä kaunista mahonkivenettä käyttivät presidentit Ståhlberg ja Relander. Kun uusi, Kultaranta II vuonna 1928 valmistui, jäi ensimmäinen vene adjutanttien käyttöön.  Ensimmäinen, noin seitsemän metriä pitkä vene huutokaupattiin vuonna 1954 Uudenkaupungin pormestari Nils af Ursinille. Myöhemmin se päätyi mm. Velkualle koulukuljetuksiin. Vene palasi vielä kerran Uuteenkaupunkiin, kun uusikaupunkilainen Harri Soisalo osti veneen ajatuksenaan veneen entisöinti. Aikaa siihen ei kuitenkaan ollut ja vene päätyi turkulaiselle Ismo Postareffille, joka on viime vuosina kunnostanut veneen sen alkuperäiseen loistoonsa.  
 

Seuraava mahonkivene, Kultaranta II, valmistui vuonna 1928 porvoolaiselta Wileniuksen veneveistämöltä. Vene oli isompi, siinä oli tilat miehistön lisäksi kymmenelle matkustajalle. Pituutta veneellä on yhdeksän metriä. 
Vene oli presidentin käytössä vielä vuonna 1959. Vene kuitenkin myytiin 1970-luvulla yksityishenkilölle, myöhemmin Sanoma Oy:n Aatos Erkko kunnostutti veneen ja luovutti sen Suomen merimuseon kokoelmiin.
 
Vuosikymmenten aikana presidenteillä on ollut huvi- ja edustustarkoituksiin kaikkiaan kahdeksan Kultaranta-venettä. Nykyinen vene on siis nimeltään Kultaranta VIII. 

Kultaranta III kastettiin jaluovutettiin presidentti Kekkosen aikana kesällä 1960. Veneen pituus oli 11,5 metriä ja siinä oli varusteina mm. nestekaasukeittiö, jääkaappi, kaikuluotain. baaripöytä sekä normaalia pidempi sänky. Veneen tilaajana oli Neste Oy, aivan samoin, kuin seuraavankin presidentillisen veneen. Kultaranta IV otettiin käyttöön 1971, malliltaan se oli Finnmar Admiral. Sekä Kultaranta III että Kultaranta IV paloivat venevajan palossa vuonna 1972.
 
Vuonna 1972 Neste Oy lahjoitti presidentille uuden veneen. Kultaranta V oli edeltäjänsä tapaan Finnmar Admiral. Vene ei ollut kauaa presidentin käytössä. Vuonna 1974 käyttöön tuli seuraava, Kultaranta VI. Vene oli samaa tyyliä edeltäjänsä kanssa, mallina Finmar Commodore. Myös tämän veneen kustansi Neste Oy. Presidentti Kekkonen käytti venettä paljon, mm. kalastusmatkoillaan. Myöhemmin vene siirtyi Merivoimille.

Seuraavat kaksi presidentin venettä ovatkin valmistuneet Uudessakaupungissa. Kultaranta VII valmistui Uudenkaupungin Veneveistömöltä vuonna 1983. Maxi-Pilot -mallin veneeseen mahtui miehistön lisäksi 12 matkustajaa, pituutta veneellä oli 12,5 metriä. 

Nykyinen, Kultaranta VIII valmistui vuonna 2008 Uudenkaupungin Työveneeltä. Veneen pituus on  noin 19 metriä ja veneen nopeus on yli 30 solmua. Vene tehtiin alumiinista ja siinä on paljon ikkuna-alaa.

Kultarannan hohtoa - presidenttien veneet -näyttely on siis esillä vielä runsaan viikon Turussa merikeskus Forum Marinumissa, jossa on toki rutkasti muutakin mielenkiintoista katsottavaa.

Seuraa blogia myös Facebookissa.

Kommentit

  1. Hei! Kiva kun löysin blogisi :). Vastasin kommenttiisi, jonka jätit blogiini, pahoitteluni, kun vähän kesti! Kaikkea hyvää uudelle vuodelle!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti