Strömsholmin linna

Köpingin ja Västeråsin välissä, hieman päätien eteläpuolella sijaitsee Störmsholmin linna, joka on yksi Ruotsin kuninkaallisista linnoista. Paikalla sijaitsi jo Kustaa Vaasan 1500-luvulla rakennuttama linna, mutta tämä nykyinen linna on kuitenkin 1660-1670-luvuilta. Uuden linnan halusi kuningatar Hedvig Eleonoora ja suunnittelusta vastasi arkkitehti Nikodemus Tessin vanhempi. 
Kustaa III avioitui vuonna 1766 tanskalaisen Sofia Magdalenan kanssa ja pari sai häälahjaksi tämän linnan. Nyt arkkitehti Carl Fredrik Adelcrantz sai tehtäväkseen linnan uudelleen sisustamisen. Linna onkin ulkonaisesti barokkityylinen, mutta sisältä kustavilainen.
 
Linnan yhteyteen rakennettiin 1740-luvulla kappeli, jonka suunnitteli arkkitehti Carl Hårleman.
 
Linnan komein huone on kiinalainen ruokasali, jonka seinämaalaukset on 1770-luvulla maalannut Lars Bolander. 
 
Strömsholmin linnassa on suuri määrä hevosaiheisia maalauksia. Hevoset ovat aina liittyneet linnan historiaan. Sadan vuoden ajan, vuodesta 1868 vuoteen 1968 linnassa toimi armeijan ratsastuskoulu. Ehkä sen takia linnassa ei ole suuria koristepuutarhoja, vaan takapihalta löytyy mm. ratsastuskenttä katsomoineen.
Innokkaita ovat toisetkin museovieraat: pöydän allekin pitää päästä. No, olivat kai puuseppiä, jotka tutkivat komeita huonekaluja.

Strömsholmin linna on kesäaikana avoinna yleisölle.

Seuraa blogia myös Facebookissa, niin tiedät, missä mennään. 

Kommentit