Ostoksilla Tukholmassa

Mitä? Luit oikein otsikon. Joskus tie vie myös muualle kuin kirkkoihin ja museoihin. Harvemmin kyllä yksin. Mutta tiedän, että lukijoina on muitakin "vähemmän shoppailukokemusta omaavia", joten uskallan antaa ainakin tämän yhden vinkin. Minä käy todella harvoin kaupoissa matkoillani. En halua kuluttaa aikaani ainakaan vaatekaupoissa. Museoiden ja linnojen kauppapuodit ovat juuri sopivia. Harvoin niistäkään mitään ostan. Korkeintaan sen joulukuusenkoristeen. Näyteikkunoita katselen kyllä mielelläni, mutta niitäkin sitten keskustassa ja vanhassa kaupungissa.
No mutta nuorison kanssa käväisin Tukholmassa ja vajaat pari vuotta sitten avautuneessa Mall of Scandinavia -ostoskeskuksessa. Jos siis harrastat ostoskeskuksia, tässä vinkit, miten pääset helposti perille.

Kauppakeskus sijaitsee Solnassa, kaupungin pohjoispuolella. Jos omalla autolla liikut, paikka löytyy E4-tien varrelta ja parkkipaikkoja on varmasti riittävästi. Jos olet kävellen liikkeellä, pääset paikalle parhaiten junalla. Metroverkosto ei ulotu ihan tuonne saakka, mutta "pendeltåg" tulee aivan viereen. Alue on vielä A-tariffin alueella, joten normaalilla kertalipulla selviät perille. Minulla on usein Tukholmassa käytössä jo aikaisemmilta matkoilta ostettu muovikortti, johon lataan ensimmäisellä metroasemalla 24 tunnin tai pidemmän ajan. On kätevää, kun korttia vilauttamalla voi liikkua metrossa, bussissa, Djurgårdenin raitiovaunussa ja lautoilla - sekä A-tariffin alueen junissa.
Mene siis päärautatieasemalle, seuraa Pendeltåg-kylttejä, pääset perille joko junalla 36 tai 38. Mutta katso oikea suunta (määränpäänä joko Uppsala tai Märsta). Matka Solnan asemalle ei kestä montaa minuuttia, nouse junasta ja oletkin saapunut käytännössä perille.
Kauppakeskuksessa on lukematon määrä vaatekauppoja, kenkäkauppoja, kahviloita. Uutena rakennuksena silmiin pisti viihtyisät oleskelualueet latauspisteineen (niitä todellakin riitti), viidakkomaiset wc-alueet ja yleinen valoisuus. Kauppakeskuksessa on yloi 220 liikettä. Meidän nuoriso kävi pääasiassa Footlockerissa, Adidaksen ja muiden urheilumerkkien kaupoissa.

Minun ei ehkä toista kertaa tarvitse tuolla käydä, mutta vinkiksi teille. Lisätietoa kauppakeskuksesta ja sen liikkeistä ja palveluista löydät tästä.


Seuraa blogiani myös Facebookissa, niin tiedät, mitä ehkä on seuraavaksi tulossa tänne blogin puolelle.       

Kommentit