Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2017.

Talvipäivä Tukholmassa

Kuva
Välillä vaan pitää päästä pois. Pois tutuista maisemista ja mielellään vielä melkein kuin ulkomaille, jotta maisema vaihtuisi ja vastaantulijat olisivat vieraita. Siihen tehoaa hyvin edes se päivä Tukholmassa. Itse asiassa hyvinkin, sillä pidän kaupungista. Lounaisesta Suomesta matkanteko kaupunkiin on edullista ja suhteellisen mutkatonta. Tunnin automatka Turun satamaan ja sieltä kulkee kaksikin laivayhtiötä aamuin ja illoin. Tällä kertaa välineenä oli Siljan laivat. Jotenkin jäi vähän tahmea olo kummastakin yöstä. Jotenkin ihmetyttää, että vuonna 2017 laivassa ei saada toimimaan wifiä tai että paluumatkalla oikeasti pitää kuunnella ruotsalaisten huutoa, naurua, kiljuntaa läpi yön. No, matka ei todellakaan ollut hinnalla pilattu. Ikkunalliset hytit mennen tullen ja vielä maissa hotelliaamiaiset kahdelle maksoivat tällä kertaa 52€. Tässä hyödynsin kyllä jotain laivayhtiön joulutervehdyksen koodia. Eli edullinen ulkomaanmatka kuitenkin.
Matkalla olin nuorukaiseni kanssa, tavoitteita p…

Kuninkaallisia hääpukuja Tukholmassa

Kuva
Yllätin itseni, kun halusin vierailla Tukholman kuninkaanlinnan hääpukunäyttelyssä. Siksi, etten mielestäni ole kovinkaan monarkkihullu saatikka häähullu. En koskaan haaveillut siitä prinsessapäivästä tai siitä unelmien hääpuvusta. Mutta näyttelyt kuitenkin kiinnostavat, siksi vierailin myös tässä näyttelyssä. Vietin hiihtolomasta nauttivat kuopuksen kanssa talvipäivän Tukholmassa ja päivän ensimmäinen oikea vierailukohde oli kuninkaanlinna. 
Harmiksemme kuninkaanlinnan huoneistot olivat poikkeuksellisesti kiinni, mutta hääpukunäyttelyyn pääsi. Näyttely Royal Wedding dresses 1976-2015 jatkuu vielä 23.4.2017 saakka. Näyttelyssä esitellään viiden Ruotsin kuninkaallisen morsiamen hääpuvut asusteineen. Ei siis kovin laaja näyttely, mutta kun esitellään oikeasti aitoja esineitä, on siinä jälleen jotain hienoa. Jos siis olet lähikuukausina menossa Tukholmaan, niin voin suositella käyntiä tässä näyttelyssä. Näyttely on rakennettu komeaan kuninkaanlinnan valtaistuinsaliin. Jokainen morsian o…

Suomalaisen taiteen tarinaa - Ateneumin kokoelmanäyttely

Kuva
Viime keväänä avauvui Ateneumissa uusi kokoelmanäyttely. Näyttely, joka esittelee taidetta museon omista kokoelmista. Olen aika perinteisten taidenäyttelyiden ystävä ja tämä kokoelmanäyttely todellakin miellytti. Jos menen ulkomaille, toivon löytäväni niistä niin taide- kuin historiallisen museon, jotka esittelevät maan historiaa ja niin esineiden kuin taiteenkin avulla. Mielestäni Ateneumin nykyinen kokoelmanäyttely tekee juuri sitä - siis taiteen osalta.
Ripustus on runsas ja näyttävä, esillä ovat NE tunnetuimmat ja ikonisimmat maalaukset. Suomalaisen taiteen rinnalla esillä on saman ajan ulkomaisia teoksia. Ei ole vaikeaa ymmärtää yhteyksiä tai eroavaisuuksia.

Näyttelyn eri huoneilla ovat omat teemansa. Omat osionsa näyttelyssä ovat saaneet mm. maisema, ihmiset, symbolismi, muoto ja väri, kaupunki jne.

Ehkä kaikkein mielenkiintoisin osio on taiteilijoista kertova näyttelyn osa. Esillä on taiteilijoiden omakuvia tai muotokuvia kollegoistaan.
Näyttelyssä pitää tietenkin aina bongata…