Mekin ihastelimme pilkkuja - Yayoi Kusama

Niin, näiltä kuvilta ei varmaan kukaan somea seuraava ole voinut välttyä. Ensin syksyllä Tukholman Modernin taiteen museosta ja nyt talvella Helsingistä. Pilkkuja, pisteitä, kurpitsoja. Mutta ei se mitään, kirjoitan siitäkin huolimatta. Viime viikonlopun ajelulla ehdittiin valotaiteen lisäksi käydä niitä pilkkuja ihmettelemässä Tennispalatsissa. On niin hienoa, kun museot ovat pitkään avoinna, myös loppiaisena. 
 
Helsingin kaupungin taidemuseossa on vielä viikon ajan esillä japanilaisen Yayoi Kusaman taidenäyttely In Infinity. Taiteilija on lausunut tästä näyttelystä: Sydämeni on täynnä ihmetystä kun mietin, miten upea tästä hienosta näyttelystä tulee. Rakkaat kauniin Helsingin asukkaat, pyydän, että päästätte taiteen voiman elämäänne ja olette ikuisesti kiitollisia maailmankaikkeudelle. Haluan omistaa tämän rakkauden ja rauhan viestin kaukaa Japanista rakkaille helsinkiläisilleni. No, kaipa tätä viestiä saivat nauttia myös ei-helsinkiläiset.
HAMin näyttely on tämän ehkä elossa olevista taiteilijoista yhden tunnetuimman ensimmäinen suuri retrospektiivinen katsaus Suomessa.  Näyttelyssä on esillä töitä taiteilijan uran alkuajoilta 1950-luvulta aivan nykypäivään. Taiteilija on asunut viimeiset vuosikymmenet mielisairaalassa, mutta maalaa silti yhä jatkuvasti. 
Yayoi Kusama tunnetaan erityisesti suurikokoisista tilateoksista, joissa katsoja on tavallaan osa teosta. Peilit, pisteet, valot, vesi ja värit muodostavat mitä mielikuvitusellisinta taidetta.
Näyttely on suuri, esillä on jopa parisataa teosta. Pieniä piirroksia ja suuria tilataideteoksia. Ja onneksi, myös videoita ja kuvaesityksiä, jotka selventävät taiteilijan elämää ja kehitystä taiteilijana.
Kusama on kertonut, että hän koki lapsuudessaan jatkuvasti erilaisia harhoja, joissa hän näki maailman erilaisten toistuvien kuvioiden tai pilkkujen peitossa. Taiteesta tuli hänelle keino antaa muoto näille tunteille.
Näyttelyssä mietti taas kerran sitä, että mikä tekee taiteesta Taidetta. Vieläkään en keksinyt vastausta. Mutta jokin juttu siinä vaan on. Ihmismieli on niin erikoinen, toisille se antaa taidon luoda jotain erityistä. Ja juuri heidän elämä harvemmin on helppoa tai tavallista. Kusamakin on kyllä luonut ainakin hyvää mieltä aika monelle ihmiselle, niin minullekin.

Yayoi Kusaman näyttely vielä 22.1.2017 saakka HAMissa.

Kommentit

  1. Mutta olen kyllä sitä mieltä edelleen, vaikka some on näitä Kusaman kuvia pullollaan, ettei sitä tunnelmaa voi saavuttaa muualla kuin näyttelyssä.
    Hienoa, että ehditte kokea tämänkin! :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti