Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2016.

Wenngarnin linna-alue Sigtunassa

Kuva
Vaikka   Sigtunan kaupungin keskusta on pieni, on itse kunta aika laaja. Sen alueeseen kuuluu mm. Arlandan lentokenttä. Sigtunan kunnan alueelta löytyy todellakin myös näitä linnoja. Tämä Wenngarnin linnan ympäristö olikin vähän erilainen alue.   Alueelta löytyy paitsi linnarakennus 1600-luvulta puutarhoineen, myös komea hotellirakennus, erilaisia makasiineja ja ulkorakennuksia, navettaan tehty esikoulu, golfkenttä, urheiluhalli, uusia asuintaloja jne. - ja alueella toimi myös ilmainen wifi! Nykyinen hotellirakennus, joka rakennettiin 1900-luvun alussa alkoholistiparantolaksi. Paikan historia juontuu jo keskiajalle, mutta nykyinen linnarakennus valmistui 1670-luvulla. Linnalla ja alueella on ollut historian aikana useita omistajia ja käyttötarkoituksia. Omistajina ovat olleet mm. Magnus Gabriel De la Gardie ja muut aateliset ja maaherrat sekä erilaiset yhdistykset ja järjestöt. 1900-luvun alussa alueella toimi alkoholistiparantola ja 1990-luvulla linnassa asuivat pakolai

Steningen linnaan on tultava vielä uudelleen

Kuva
Sigtunan kunnan alueella, lähellä Rosersbergin linnaa, sijaitsee Steningen linna. Tämä on paikka, johon pitää tulla joskus uudelleen käymään. Nyt olimme tosiaan alueella huhtikuisena lauantaina aamulla ennen yhdeksää. Portit puistoon olivat vielä lukittuina (olisivat avautuneet klo 12) ja komeassa kivisessä navettarakennuksessa olevat puodit ja ravintola olivat myös vielä suljettuina.  Steningen linnan alueella järjestetään vuosittain yhdet Ruotsin suosituimmista joulumarkkinoista. Keltainen linnarakennus ei ole kovin suuri, mutta näyttää juuri sellaiselta, että sen sisälle haluaisi myös kurkistaa. Linna on sekin rakennettu jo 1600-luvulla, se valmistui vuonna 1698.  Linna on yksityisomistuksessa ja sen tiloissa toimii eräänlainen kulttuurikeskus.   Nettisivujen mukaan alueelle suunnitellaan rakennettavan kokonaan uusi asuinalue, Steninge slottsby . 

Rosersbergin linna Sigtunassa

Kuva
Keväinen viikonloppuajelumme Tukholman ja Sigtunan seudulla oli suunniteltu siten, että voisimme käydä katsomassa useampaakin seudun linna-aluetta. Ja niitä tuntui riittävän. Turusta Tukholmaan matkustettaessa sitä ollaan satamassa jo aamuvarhaisella. Linna-alueet ovat pääsääntöisesti avoinna ympäri vuorokauden, joten kohteet olivat sopivia myös tuohon aikaan liikkuville. Aikaisemmin olemme harrastaneet samaa huvia ja kiertäneet mm. Drottningholmin linnan puutarhassa aamuseitsemältä. Nyt ensimmäiseksi kohteeksemme valikoitui Sigtunan kunnassa sijaitseva, Arlandan lentokentän läheisyydessä sijaitseva Rosersbergin linna . Linna sijaitsee Mälären-järven rannalla ja se on yksi Ruotsin monista kuninkaallisista linnoista. Linnan rakennutti kreivi Gabriel Oxenstierna 1630-luvulla. 1700-luvulla linnassa asui Kaarle-herttua, Kustaa III:n pikkuveli. Vuonna 1762 linna siirtyi Ruotsin valtion omistukseen ja siitä tehtiin kuninkaallinen kesälinna.   1800-luvun alussa linnassa a

Sigtuna - ruotsalaisten Porvoo

Kuva
Vajaan tunnin ajomatkan päässä pääkaupunki Tukholmasta, Ruotsin ehkä vanhin kaupunki, kapea keskiaikainen katu, jonka varrella siistit ja värikkäät puutalot pääasiassa 1700-luvulta, taloissa erilaisia putiikkeja ja kahviloita, huhtikuisena lauantaina kävelijät ovat pääasiassa Tukholmasta tulleita turisteja, keskiaikaisia kirkkoja tai niiden raunioita… Kyllä, yhtäläisyydet Porvoon ja Sigtunan välillä ovat ilmeiset.  Sigtunassa kuitenkaan ei tunnut olevan lainkaan sitä ”uudempaa kaupunginosaa”. Pieni kaupunki on yhtenäinen, tyylikäs ja historiallinen puutalokaupunki.      Kaupunki on ehdottomasti vierailun arvoinen – ainakin jos pitää vanhoista rakennuksista ja historiasta. Sigtunan perusti Erik Voittoisa vuonna 900-luvun lopulla. Mälaren-järven rannalla sijaitsevasta kaupungista tuli keskiajalla vilkas kauppapaikka. Kaupungissa toimi arkkipiispa ja siellä sijaitsi dominikaaniluostari. Tukholman kehittyessä alkoi kaupungin mahtiasema Ruotsin valtakunnan tärkeimpänä ka

Olipa kerran Neuvostotaide

Kuva
Vladimir Mjagkov, Kutojattaret 1975. Toukokuun puoliväliin saakka on helsinkiläisessä Didrichsenin taidemuseossa esillä neuvostotaidetta  moskovalaisen keräilijän Mihail Arefjevin kokoelmasta. Esillä on yli 30:lta taiteilijalta yhteensä 40 teosta vuosilta 1920–1995. Teokset ajoittuvat pääasiassa Stalinin jälkeiseen aikaan 1960- ja 1970-luvuille.  Aleksei Kaduskin, Hitsarit, 1964. Keskeinen teema näyttelyssä on ihminen, arjen sankari eri puolilla Neuvostoliittoa. Taide oli Neuvostoliitossa merkittävä propagandan väline. Näyttelyn teokset ovat ensimmäistä kertaa nähtävillä Suomessa. Lev Balkind, Maksim Gorki, 1970. Mihail Zautrennikov, Ankkafarmilla, 1965. Didrichsenin taidemuseo oli minulle uusi museo. Mutta käynti ei varmastikaan jäänyt viimeiseksi.  Yksityiskohta, Aleksander Deineka, Hyvä aamu, 1959-1960. Miten kaunis rakennus ja miten hienolla paikalla se olikaan. Kuusisaaressa, meren rannalla sijaitsevan museorakennuksen on suunnitellut arkkitehti