Ja seuraava linna... Skokloster

Tänne Skoklosterin linnaan on Sigtunasta hieman jo matkaa, mutta ajo kapeaa kylätietä kyllä kannattaa. Ja matkan varrelta kannattaa myös bongata niin kirkonrauniot kuin riimukivetkin. Tämäkään linna ei vielä huhtikuun lopussa ollut yleisölle avoinna, mutta puisto ja kirkko sentään.
Skoklosterin linna on suurin koskaan Ruotsiin rakennettu yksityislinna. Valkoinen, nelitorninen barokkilinna sijaitsee aivan Mälaren-järven rannalla. Tähän linnaan kyllä pitää myös joskus tulla uudelleen. Sen verran olen nähnyt kuvia sen sisätiloista, esimerkiksi Donnan blogissa.

Linnan rakennutti kreivi ja sotamarsalkka Carl Gustaf Wrangel, joka oli aikansa vaikutusvaltaisimpia miehiä.  Linna valmistui 1654. Linnan rakentaminen kokonaan valmiiksi kesti kolmekymmentä vuotta, eikä Wrengel ehtinyt koskaan nähdä sitä valmiina.

Wrangelin kuoleman jälkeen linnan peri hänen tyttärensä Margareta, joka oli naimisissa Nils Brahen kanssa. Skoklosterin linna oli Brahe-suvun omistuksessa, kunnes suvun viimeinen edustaja kuoli 1930, jolloin linna siirtyi perintönä von Essenin perheelle. Von Essenit olivat viimeiset yksityiset linnan omistajat ja heitä varten rakennettiin 1940-luvulla asuinhuoneistot linnan pohjakerrokseen. 1960-luvulla Ruotsin valtio otti linnan haltuunsa ja nyt linnassa toimii museo.  

Puistoalueella sijaitsee linnaa huomattavasti vanhempi Skoklosterin tiilikirkko, joka rakennettiin jo 1200-luvulla ja oli alunperin luostarikirkko.

Kommentit

  1. Skokloster on kyllä upea paikka. Minulta jäi opintomatkalla tuo kirkko vierailematta, joten olipa kiva kurkistaa nyt sinnekin. Linnassa on myös upea kirjasto, asehuone ja se mikä jäi ehkä voimakkaimmin mieleen, täytetty hevonen! Ja 1600-luvun käsinmaalatut tapetit.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti