Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2016.

Wenngarnin linna-alue Sigtunassa

Kuva

Steningen linnaan on tultava vielä uudelleen

Kuva

Rosersbergin linna Sigtunassa

Kuva

Sigtuna - ruotsalaisten Porvoo

Kuva

Olipa kerran Neuvostotaide

Kuva
Toukokuun puoliväliin saakka on helsinkiläisessä Didrichsenin taidemuseossa esillä neuvostotaidetta  moskovalaisen keräilijän Mihail Arefjevin kokoelmasta. Esillä on yli 30:lta taiteilijalta yhteensä 40 teosta vuosilta 1920–1995. Teokset ajoittuvat pääasiassa Stalinin jälkeiseen aikaan 1960- ja 1970-luvuille. 
Keskeinen teema näyttelyssä on ihminen, arjen sankari eri puolilla Neuvostoliittoa. Taide oli Neuvostoliitossa merkittävä propagandan väline. Näyttelyn teokset ovat ensimmäistä kertaa nähtävillä Suomessa.
Didrichsenin taidemuseo oli minulle uusi museo. Mutta käynti ei varmastikaan jäänyt viimeiseksi.  Miten kaunis rakennus ja miten hienolla paikalla se olikaan. Kuusisaaressa, meren rannalla sijaitsevan museorakennuksen on suunnitellut arkkitehti Viljo Revell. Sen vanhin osa valmistuivuonna 1958 Didrichsenin perheen kodiksi, ja näyttelysiipi kuusi vuotta myöhemmin vuonna 1964. Rakennusta ympäröi veistospuisto, jossa on museon omiin kokoelmiin kuuluvien veistosten lisäksi vaihtuv…