Pari palaa Yhdysvaltojen historiaa Suomessa



Viime torstaina ja perjantaina oli Kansallismuseossa mahdollisuus nähdä ”maailman kallein raha”. Tämän määreen on saanut vuonna 1794 lyöty hopeadollari, sillä se on maailman kallein yksittäinen raha. Siitä maksettiin muutama vuosi sitten huutokaupassa noin 10 miljoonaa dollaria.


Tämän ns. Flowing Hair –kolikon on arvioitu olevan oikeasti ensimmäinen Yhdysvaltain lyömä raha. Asiaa tutkineet ovat tulleet siihen tulokseen, että kolikon kulumat kertovat sen olleen juuri se ensimmäinen rahapajassa lyöty yhden taalan lantti. Kolikon omistaa amerikkalainen keräilijä Bruce Morelan, jolla lienee laajin kokoelma vanhoja amerikkalaisia rahoja. Tämän kuuluisan yksittäisen kolikon lisäksi Kansallismuseossa oli esillä myös muita harvinaisia amerikkalaisia kolikoita.
Talviloman (yksi päivä) viikonloppumatka suuntautui pääkaupunkiin. Ja koska mukana oli myös perheen kuopus, jota kiinnostaa kaikki, mikä liittyy Yhdysvaltojen historiaan, oli selvää, että vierailu Kansallismuseon aulassa kuului ohjelmaamme.
Näitä yhden dollarin kolikoita lyötiin vuonna 1794 yhteensä 1758 kappaletta. Jäljellä lienee noin 150 ja tämä nyt Helsingissä esitelty yksilö olisi siis se ensimmäinen. Hopeadollari on saanut Flowing hair -nimityksenä sen toisella puolella kuvatusta Vapauden jumalattaresta, jonka hiukset hulmuavat. Kuva-aihe oli määrätty laissa. Jumalatarta ympäröivät viisitoista tähteä symboloivat Yhdysvaltojen silloisia osavaltioita. Kolikon kääntöpuolella on kotka, jota ympäröi seppele ja teksti ”United States of America”.


 
 
Toinen mielenkiintoinen esine näyttelyssä oli ”aito kopio” Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksesta. Kun varsinainen itsenäisyysjulistus vuonna 1776 painettiin, otettiin siitä heti kopiota, joista tämä nyt esillä ollut oli yksi.
Joku juttu siinä vaan on, että sen aidon esineen näkeminen, vaikkakin monen panssarilasin takaa, on aivan eri juttu kuin sen digitaalinen kopio älylaitteella.
Kansallismuseoon näyttelyn tuotti Suomen Moneta ja taisi sitä kahden päivän aikana aika moni muukin käydä ihmettelemässä, sen verran vilskettä oli vielä perjantai-iltapäivälläkin.

Kommentit