Kun ei saa silmiään irti raatihuoneesta - Leuven

Zundertista sunnuntaipäivän ajelu jatkui yli Belgian rajan. Tarkoituksena oli viettää yö hotellissa Brysselin lentokentän läheisyydessä. Poikkesimme ennalta tiedossa olevan autotapahtuman kautta, mutta ruokaakin piti jostain saada. Sitä ei viitsinyt jättää lentokenttähotellin varaan.
  
Kartasta katsoen reitin varrella olisi yksi vähän suurempi kaupunki, johon päätimme poiketa. Leuven - tai ranskalaisittain Louvain. Ajaessamme kaupungin keskustaa kohti (kuskilla on periaate, että raatihuoneentorilla tai tuomiokirkon pihalla on aina parkkipaikkoja), totesi takapenkkiläinenkin, että "täällä haisee kalja". Todellakin, ajoimme valtavien panimorakennusten ohi. Selvisi, että kaupungissa on suuret Stella Artois -olutta valmistavan InBev -yhtiöiden panimot.
Kaupungin keskustaan olikin ahtautunut paljon väkeä. Menossa oli jokin kesätapahtuma, koko keskusta oli täynnä paitsi ihmisiä myös erilaisia ruoka- ja juomakojuja. Myös musiikkia kuului monelta eri lavalta.

Mutta se raatihuone. Siitä ei saanut silmiään (eikä kameraansa) irti. Oli kyllä tämän reissun hienoin raatihuone. 
 
Alunperin 1400-luvulla rakennettu, mutta ulkoseinän veistokset siihen on lisätty vasta 1800-luvulla. Toisaalta molempien maailmansotien osittain tuhoama, mutta silti. Komea kuin mikä, niin ilta-auringossa kuin iltavalaistuksessakin.


Uusimmat blogipäivitykset löydät aina myös Facebookista. Liity seuraajaksi!

Kommentit

  1. Herran jestas mikä rakennus!! :o Siis raatihuone? Oikeasti? Olin ihan varma että kyseessä on kirkko tai peräti joku linna. Tuon yksityiskohtien tutkimiseen olisi mennyt yksi loma! :D Hyvinhan tuo on sodista selvinnyt, vai onko sitä restauroitu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka kaupunki tuhoutuikin ensimmäisessä maailmansodassa 1914 jäi raatihuone kai siinä melko hyvin pystyyn. Toisessa maailmansodassa pommi räjähti rakennuksen edessä ja se sai aika suuria tuhoja. Korjaustyöt saatiin päätökseen vasta 1980-luvun alussa. Kyllä korjaukset osittain olivatkin näkyvissä, mm. kivijalassa.

      Poista

Lähetä kommentti