Touko Laaksosen elämää kirjeiden valossa - uuden Postimuseon näyttely

Tampereen museokeskus Vapriikissa avautuneessa uudessa Postimuseossa on esillä kansaivälistäkin huomiota saanut näyttely Salaisuuksin suljettu – kirjeiden Tom of Finland. Kaarinassa vuonna 1920 syntynyttä Tom of Finlandia eli Touko Laaksosta pidetään yhtenä Suomen kansainvälisesti tunnetuimpina kuvataiteilijoina.
Laaksosen eroottinen taide on saanut etenkin homopiireissä maailmanlaajuista huomiota, mutta hänen siviilielämänsä Tom of Finland -taiteilijanimen takana takana on säilynyt monille salaisuutena. Näyttely luo mielenkiintoisesti kuvan lämminhenkisestä, sukurakkaasta ja postimerkkeilyä harrastavasta miehestä. Näyttelyn punaisena lankana kulkevat Touko Laaksosen kirjeet, joita hän on lähettänyt mm. neljälle sisarelleen. Heille hän oli aina Touko, hän ei koskaan maininnut sisarilleen olevansa maailmalla tunnettu Tom of Finlandina.
Postimuseon yläkertaan on koottu lämminhenkinen, inhimillinen näyttely, joka kertoo tunnetun suomalaisen kuvataiteilijan tarinan. Ainakaan minä en hänen elämästään juurikaan tiennyt, vaikka hänen töitään olenkin mm. Turun Logomon muutaman vuoden takaisessa näyttelyssä nähnyt. Touko Laaksonen kuoli keuhkoahtaumatautiin Helsingin Laakson sairaalassa marraskuussa 1991. Itse asiassa kävin näyttelyssä sattumalta juuri hänen kuolemansa 23-vuotispäivänä.

Näyttelyssä esillä olevaa taidetta, vaatteita sekä muuta Touko Laaksosen elämään liittyvää aineistoa on saatu lainaksi sukulaisilta, ystäviltä ja Tom of Finland Säätiön kokoelmista Los Angelesista.
Suomen Posti julkaisi samaan aikaan näyttelyn avautumisen kanssa Tom of Finland -aiheisen postimerkkiarkin. Sen on sanottu olevan Suomen Postin historian suosituin ja sen kerrotaan saaneen enemmän kansainvälistä huomiota kuin mikään muu postimerkki maailmassa aikaisemmin.
Salaisuuksin suljettu -näyttely on esillä Tampereella maaliskuun loppuun 2015 saakka.

Kommentit

  1. Vautsi! Tätä oli kiva katsoa/lukea. En tiennytkään että Laaksonen oli postimerkkeilijä. Tämän myötä uudet postimerkit saavat nyt lisää mielenkiintoa osakseen! Ja paperinukkejakin on piirrellyt.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti