Hellahuoneen ympärillä - Työväenasuntomuseo Helsingissä


Tämä museo sijaitsee suurten turistivirtojen äärellä. Sillä Helsingin työväenasuntomuseo sijaitsee aivan Linnanmäen naapurissa. Helteisenä kesälauantaina ei museossa kuitenkaan ollut suurta ruuhkaa.
Työväenasuntomuseo koostuu yhdeksästä hellahuoneesta vuonna 1909 rakennetussa puutalossa. Helsingin kaupunki rakennutti talon aikanaan omille työntekijöilleen. Vuokralaiseksi pääsi siis ainoastaan, mikäli joku perheestä oli kaupungin työntekijä. Rakennuksessa on asuttu 1980-luvulle asti, viimeisinä vuosikymmeninä kai vietetty aika riehakastakin elämää. Vuonna 1986 tästä rakennuksesta tehtiin Työväenasuntomuseo. Jokainen hellahuone sisustettiin kertomaan jonkun talossa asuneen perheen elämää eri vuosikymmeninä. 
 
Museoon pääsee tutustumaan vain oppaan johdolla, eikä yhteen ryhmään kovin montaa osallistujaa sovikaan. Kierroksen aikana kierretään vanhimmasta kodista uusimpaan ja kuullaan ja nähdään työläisperheen arkeen liittyviä asioita. 
 
Ei ehkä tunnetuimpia pääkaupungin museoita, mutta ehdottomasti vierailun arvoinen. Ja tiedättehän,  että Helsingin kaupunginmuseoiden kohteisiin on vapaa sisäänpääsy. Hieno juttu!

 
Helsingin Työväenasuntomuseo, Kirstinkuja 4, Helsinki. Avoinna kesällä ke-su 11-17. Vapaa pääsy.

Kommentit

  1. Oli taas ihan uusi tuttavuus. Kiitos. Sellaisen näköinen museo että olisi kiva sukeltaa taas menneille vuosikymmenille. Ihania huoneita ja yksityiskohtia.Toiseksi alimmassa kuvasarjassa on muuten upeat tapetit!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti