Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2014.

Kaupunkilomailua

Kuva
Tampere pääsee aina yllättämään minut leppoisuudellaan. Kaupunki on toki tuttu, siellä on usein vierailtu ja sen nähtävyydet, tapahtumat, teatterit, torit  ja kadut ovat kyllä tulleet tutuiksi. Mutta silti siellä tulee joka kerta "ihan kuin ulkomailla" -fiilis. Nyt viikonloppuna runsaan vuorokauden vierailun aikana tiivistyi taas kerran hyvän kaupunkilomakohteen kriteerit. Perjantaina illalla käytiin "asioilla" Ideaparkissa, ei siitä sen enempää.   Rentouttavan hotelliyön ja -aamiaisen jälkeen kahdesta aikuisesta ja kahdesta nuoresta koostunut ryhmämme ehti kokea jos jonkinlaista. Hämeenkatu ehdittiin kävellä  lähes päästä päähän, Laukontorin kalamarkkinatkin tsekattiin, Keskustorilla nautittiin kevään ensimmäiset irtojäätelöt... Oma ykköskohteeni oli tällä kertaa Sara Hildenin taidemuseon Andy Warhol -näyttely . Se ei pettänyt. Kun vaan malttoi lukea myös näyttelytekstit, sai näyttelystä hyvän käsityksen poptaiteen mestarin elämästä ja tuotannosta. Myös nu

Pikkukaupungin kevätpopsahdus

Kuva
Tänään oli lopulta ihan kaunis kevätpäivä. Aamu alkoi vilpoisen sumuisesti, mutta kyllähän se siitä sitten kirkastui. Paikalliset yrittäjät tempaisivat nyt jo "perinteisesti" (ehkä siis kolmas kerta) pääsiäislauantain PopUp-tapahtumalla. Tässä jotain tunnelmia.  Monessa kohteessa jäi kokonaan käymättäkin. Torilla oli ehkä eniten väkeä ja pääsiäismenoa. Putkuista olisi saanut pääsiäiskukkia, kuppikakkuja, rairuohoa tai vaikka mitä. Yllätyspihakirppiskin tuli vastaan ja sieltäkin tehtiin hyviä löytöjä.. Runonkulman galleriassa Seija esitteli savenkäsittelyä ja esillä oli hienoja Mika Törösen akvarelleja.  Ja pääsiäispupuunkin törmättiin.   Monen kaupan edustalle oli ilmaantunut PopUp -kahviloita tai grillejä. Me kävimme Sepänkadulla Eleonooran salongissa, jossa oli viehättävä pääsiäiskahvila korttinäyttelyineen. Ja kaikki tämä siis tapahtui pääsiäislauantaina Uudessakaupungissa.

Olavi Vikaisen pääsiäiskortteja

Kuva
  Olavi Vikainen (1915-2005) on vehmaalaisen Vikaisen yhdeksänlapsisen sisarussarjan nuorin. Taiteilijoina sisarussarjasta tunnetaan myös kuvanveistäjä, professori Jussi Vikainen sekä värigraafikko Voitto Vikainen ( Voiton näyttelystä olikin tammikuussa kirjoitus ). Olavi Vikainen on tunnettu etenkin sarjakuvapiirtäjänä. Hänen ensimmäinen sarjakuvansa julkaistiin vuonna 1934 ja parhaimmillaan hän piirsi samanaikaisesti noin kahteenkymmeneen eri lehteen. Hän myös riimitti sarjakuvien tekstit itse. Hänen tuotantoonsa kuului myös useita erilaisia kirjoja, tehtäväkirjoja, paperisia kaitaliinoja jne. Sarjakuvatuotannostaan hänet palkittiin vuonna 1996 Puupää-palkinnolla. 1940-luvulta lähtien Olavi Vikainen teki myös postikortteja.  Hän piirsi joulu-, pääsiäis- ja uudenvuoden kortteja. Vikainen piirsi mallit yleensä voipaperille lyijykynällä ja siirsi piirrokset siitä korttikartongille. Kortit on yleensä väritetty vesiväreillä. Kaikkiaan Olavi Vikaisen kortteja on laskettu olevan noi

Kasarikamaa

Kuva
Tämän ikäisenä voisi kyllä väittää olevansa todellinen kasariajan asiantuntija. Sitä kun on käynyt rippileirin 1980-luvun alussa, ostanut ensimmäisellä kesätienestillä stereoradionauhurin, käynyt Turun Kristiinankadun Hesburgerilla ihmettelemässä hampurilaisia, viettänyt vuosikymmenen puolivälissä vuoden ajan lähes joka illan paikallisessa ravintola Kirstassa, ostanut ensimmäiset helmeilevät viinit vielä tiskin takaa pyytämällä, viettänyt lakkiaisia keväällä 1986 suurten olkatoppausten ja valkoisten avokkaiden ja bleiserin kanssa, aloittanut opiskelut ennen Ikea-aikaa mukana perunankuorimisveitsi ja paikallisen Lions-clubin arvonnasta voitettu uutuus: mikroaaltouuni, tavannut nykyisen miehen talvella 1987 ruotsinlaivalla, jossa syötiin katkarapuvoileipiä, ommellut itse kelta-puna-siniruudullisesta lakanakankaasta housuja, jotka päällä käytiin kuuntelemassa Sigiä... Sen tähden halusin käväistä katsomassa Suomen hotelli- ja ravintolamuseossa esillä olevan Kasari-näyttelyn. Näytte