Voitto Vikaisen taidenäyttely kotikaupungissa - ja miten se tehtiin

Nyt ajattelin kirjoittaa muutamasta työpäivästäni ja niiden lopputuloksesta. Olen siis töissä pienen kaupungin museossa. Museo on historiallinen paikallismuseo, ei siis taidemuso. Tämä ei nyt siis kerro museotyöstä. Kunnan kulttuuritoimintaan kuuluu myös tarjota sekä tiloja paikallisille taiteilijoille että tarjota ammattimaista taidetta kuntalaisille. Me museossa hoidamme "sivutuotteena" myös kaupungin taidenäyttelytilaa. Näyttelytilaa voivat taiteilijat tai taiteilijaryhmät anoa kerran vuodessa järjestettävässä haussa. Meillä on pieni seutukunnallinen työryhmä, joka valitsee sitten näyttelyt aina seuraavalle vuodelle. Kaupunki pystyy tarjoamaan näyttelytilan, mutta taiteilija huolehtii sitten itse kuljetuksista, ripustuksista, avajaisista jne.

Aina välillä voimme kuitenkin myös itse järjestää ns. kutsunäyttelyitä. Rahaa ei juurikaan ole tähän käyttää, omalla työpanoksella ja innostuksella saa kuitenkin aika paljon aikaan. Vuosi sitten tällä tavalla saimme tuonne näyttelytilaan Outi Heiskasen laajan näyttelyn ja tämä vuosi aloitettiin Voitto Vikaisen näyttelyllä.

Yhteistyö muiden toimijoiden kanssa on paitsi mukavaa, myös tärkeää. Vehmaan kirjasto- ja kulttuuritoimenjohtaja on ollut molemmissa näissä näyttelyissä aktiivinen. Jopa siinä määrin, että hän on voinut molemmissa näyttelyissä käyttää omaa työaikaansa konkreettiseen näyttelyrakentamiseen.

Tällä kertaa vuonna 1985 kuolleen ja Pro-Finlandialla palkitun taiteilija Voitto Vikaisen poika Ilmari lupautui noin kuukauden varoitusajalla tuomaan perheen omistuksessa olevia töitä esille Uuteenkaupunkiin. Aikataulu oli sen takia tällainen, että jo vuotta aiemmin sovittu näyttely ei taiteilijan sairastumisen takia toteutunutkaan ja näyttelytilassa vapautui yllättäen aika heti tammikuussa.  


Ilmari pakkasi noin sata maalausta, veistosta ja grafiikanlehteä pakettiautoon ja matkusti niiden kanssa Hämeestä tänne heti uuden vuoden jälkeen. Me - kulttuurihistoriallisen museon johtaja ja kirjasto- ja kulttuuritoimenjohtaja - toimimme hänen assistentteina. Kokonaisen päivän ja illan purimme pakkauksia, sovittelimme järjestystä, etsimme kiinnitysvaijereita, haimme kaupasta lisää S-koukkuja, kiipesimme tikkaita ylös ja alas, säädimme lamppuja jne. Jossain vaiheessa saman päivän aikana hoitelimme myös lehdistön, jota onneksi oli tällä kertaa tullut myös oman paikkakunnan ulkopuolelta.

Länsi-Suomen juttu näyttelystä
Avajaispäivälle jäi vielä näyttelytilan siivous, numerolappujen etsintä ja teippaaminen seinille (toivotonta hommaa), avajaistarjoilujen, pöytäliinojen, kukkien, lautasliinojen, muovimukien ym. hankinta eri puolilta kaupunkia. Näyttelyluetteloitakin piti ehtiä kopioimaan ja mainosjulisteita jakamaan kauppojen tai pankkien ilmoitustauluille. Illalla soihdut ovelle, juomat mukeihin, vaatenaulakot kuntoon jne. Yllättävän paljon sitä päivässä ehtiikin. Tosin kaikki muut työt jäivät kyllä sinä päivänä tekemättä.
Voitto Vikaisen grafiikkaa Crusellin näyttelystä
Onneksi väkeä saapui runsaasti avajaisiin. Ja onneksi näyttelystä tuli kaikin puolin onnistunut. Naapurikunnasta saimme vielä nuoren viulistin soittamaan avajaistilaisuuteen, ja Ilmari esitteli isänsä töitä. Tyytyväisten avajaisvieraiden lähtemisen jälkeen jäi vielä siivottavaa. Tarjoilut pois pöydiltä, tyhjät pullot kasseihin ja autoon, roskat roskikseen, pudonneet numerolaput takaisin paikoilleen, soihdut sammuksiin, valot pois, ovet lukkoon...





Käykäähän katsomassa työmme tulosta ja hienoa näyttelyä, kenellä vaan on mahdollisuus.


Issikka - Voitto Vikainen

Tässä vielä vähän tietoa taiteilijasta ja näyttelystä

Uudessakaupungissa, Kulttuurikeskus Crusellissa avautu1 7.1.2014 taiteilija Voitto Vikaisen (1912-1985) näyttely. Näyttely on laajin koskaan nähty läpileikkaus Vehmaalla syntyneen ja myöhemmin Liedossa asuneen taiteilijan koko tuotannosta. Voitto Vikaisen poika Ilmari Vikainen on koonnut tämän runsaan näyttelyn Uuteenkaupunkiin omista kokoelmistaan.

Voitto Vikainen (1912 – 1985) opiskeli Turun Taideyhdistyksen piirustuskoulussa 1930-luvun puolessa välissä. Koulussa oli mm. maamme ainoa grafiikan osasto, mutta Voitto Vikainen oli kiinnostunut erityisesti öljyvärimaalauksesta.

Ensimmäinen näyttely oli Turun Taiteilijaseuran vuosinäyttely keväällä 1941. Siellä esillä oli ”tyylikäs syysmaisema”, kuten Turun Sanomien taidearvostelussa mainitaan. Irmelinin taidehallissa Turussa pidettiin helmikuussa 1947 ensimmäinen yksityisnäyttely. Esillä oli kolmisenkymmentä öljyvärimaalausta. Voitto Vikainen lienee suurelle yleisölle tutuin nimenomaan värigrafiikastaan. Sitä oli ensikertaa esillä Turun Taidemuseossa marraskuussa 1950. Syksyllä 1950 syntyi ensimmäinen puupiirros ja värigrafiikka pysyikin Vikaisen tuotannossa etualalla 1950-luvun loppuun asti. Grafiikantöiden lisäksi Vikaisen tuotantoon kuuluivat edelleen öljyvärityöt, sekä uutena pienoisveistokset materiaaleina puu tai metalli. Näiden aiheina olivat eläimet ja uskonnolliset aiheet.


Vuosi sitten Vikaisen töitä esiteltiin hänen 100-vuotisjuhlan merkeissä Vehmaan kirjastossa ja viime kesänä Laitilassa Kustaa Hiekan lukutuvan näyttelyssä. Crusellin näyttely on näitä näyttelyitä laajempi, esillä on lähes 90 teosta.

Näyttely toteutetaan Ilmari Vikaisen, Vehmaan kirjasto- ja kulttuuritoimen sekä Uudenkaupungin museon yhteistyöllä.

Voitto Vikainen - Puun kieli -näyttely on avoinna Uudessakaupungissa, Kulttuurikeskus Crusellissa 7.2.2014 saakka. Näyttely on avoinna TI-PE 11-17 ja SU 12-16. Näyttelyyn on vapaa sisäänpääsy.

Kommentit

  1. No kerroithan sinä museotyöstä,ja kiva siitä oli lukea. Kerran - pari olen päässyt itsekin tällaiseen osallistumaan. Paljon työtä ja mukavaa jännitystä avajaisvieraita odotellessa. Minulle ihan uusi taiteilijanimi, täytyy laittaa muistiin, ja kivan näköistä jälkeä häneltä on syntynyt :)

    VastaaPoista
  2. Niin no tavallaan... Kerroin työstäni, mutten siitä, mitä teen museossa :-) Mutta kuten aina ennenkin olen todennut, pinenessä kunnassa tai pienessä yksikössä työskentelyssä on se iso ilo, että voi, saa ja pitää tehdä monipuolisesti kaikenlaista.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti