Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2014.

Käynti Ateneumissa

Kuva
Viime viikolla ehdin myös pikaisesti käymään Ateneumissa. Hyvä niin, sillä en olisi mistään hinnasta halunut jättää Rafael Wardin näyttelyä väliin. Niin elämänmakuisia, aurinkoisia - miksei myös tummanpuhuvia - maalauksia ei ensimmäiseksi voisi kuvitella suomalaistaiteilijalta. Näyttely on hieno. Esillä on vajaa sata maalausta lähes kuuden vuosikymmenen ajalta. Esillä on myös Wardin suunnittelemia oopperapukuja. Suurelle yleisölle taiteilija tuli tutuksi viimeistään presidentti Tarja Halosesta maalaamastaan muotokuvasta. Näyttelyssä voi katsella myös mielenkiintoisen filmin, joka kertoo tästä muotokuvan maalausprosessista sekä taiteilijan ja presidentin välille syntyneestä ystävyydestä. Tässä näyttelyssä kannattaa ehdottomasti vierailla! Näyttely on esillä maaliskuun alkuun saakka.


Jos asuisi lähempänä pääkaupunkia, kävisi kerrallaan vain yhdessä näyttelyssä. Mutta, kun matka-aikaa kotoa Ateneumiin julkisilla välineillä tulee yhteensä seitsemän tuntia (meno-paluu), pitää väkisinkin a…

Esko Männikkö Taidehallissa

Kuva
Esko Männikkö on yksi Suomen menestyneimmistä valokuvaajista. Hänen näyttelynsä on esillä tyylikkäässä Taidehallissa Helsingissä. Näyttelytilana Taidehalli on niin tavattoman kaunis. Valo, ikkuna-aukot, simpukan muotoiset lamput, kulunut lattia. Melkein mikä tahansa näyttely näyttää tuossa tilassa hienolta. Männikön näyttely Time Flies on kuitenkin oikeasti hieno. Esillä on jopa kolmesataa valokuvaa mitä erilaisimmissa kehyksissä ja ripustuksissa. Näyttely onkin ripustuksineen hieno kokonaisuus.
Itselleni - ja varmaan ns. suurelle yleisölle - Männikön tuotannosta tutuimpia ovat syrjäseutujen aikamiespoikien realistiset kuvaukset, jotka ovat varmaan luoneet myös omanlaista Suomi-kuvaakin maailmalla. Männikkö valittiin vuonna 1995 Vuoden nuoreksi taiteilijaksi. Noita kuvia näyttelyssä katsellessani en voinut välttyä hymähtelyltä, kun vertasin niitä edellisenä iltana katsomaani Satuhäät -ohjelman ihmisiin ja maisemiin.
Männikön valokuvataide on kuitenkin paljon muutakin kuin noita reali…

Voitto Vikaisen taidenäyttely kotikaupungissa - ja miten se tehtiin

Kuva
Nyt ajattelin kirjoittaa muutamasta työpäivästäni ja niiden lopputuloksesta. Olen siis töissä pienen kaupungin museossa. Museo on historiallinen paikallismuseo, ei siis taidemuso. Tämä ei nyt siis kerro museotyöstä. Kunnan kulttuuritoimintaan kuuluu myös tarjota sekä tiloja paikallisille taiteilijoille että tarjota ammattimaista taidetta kuntalaisille. Me museossa hoidamme "sivutuotteena" myös kaupungin taidenäyttelytilaa. Näyttelytilaa voivat taiteilijat tai taiteilijaryhmät anoa kerran vuodessa järjestettävässä haussa. Meillä on pieni seutukunnallinen työryhmä, joka valitsee sitten näyttelyt aina seuraavalle vuodelle. Kaupunki pystyy tarjoamaan näyttelytilan, mutta taiteilija huolehtii sitten itse kuljetuksista, ripustuksista, avajaisista jne.

Aina välillä voimme kuitenkin myös itse järjestää ns. kutsunäyttelyitä. Rahaa ei juurikaan ole tähän käyttää, omalla työpanoksella ja innostuksella saa kuitenkin aika paljon aikaan. Vuosi sitten tällä tavalla saimme tuonne näyttelyti…

Uudenkaupungin uusi kirkko täyttää 150 vuotta

Kuva
  Kun Uusikaupunki perustettiin 1617, ryhdyttiin seurakunnalle luonnollisesti heti rakentamaan omaa kirkkoa. 1800-luvun puolivälissä tämä 1620-luvulla valmistunut kirkko oli kuitenkin jo varsin huonossa kunnossa. 1730-luvulla kirkkoon oli tehty edellinen, perinpohjainen korjaus. Myös seurakuntalaiset olivat sitä mieltä, että kirkko näytti vaatimattomalta. Kirkon korjaamisesta ja suurentamisesta oli puhuttu, mutta seurakunnalla ei ollut siihen varoja.   Seurakunta perusti 1842 rakennusrahaston, johon kaikkien seurakunnan jäsenten piti maksaa 20 kopeekkaa vuodessa. Samalla vuosikymmenellä päätettiin, että vanhan kirkon uudisrakentamiseen oli ryhdyttävä heti olosuhteiden salliessa. Vuonna 1846 Uuttakaupunkia kohtasi katastrofi, kun noin puolet kaupungista tuhoutui suuressa kaupunkipalossa. Tämä lamaannutti seurakuntalaiset ja kunnostustöihin ei voitu nyt ryhtyä.

Joulukuussa 1851 korjausasia otettiin jälleen esille. Päätettiin, että kunnostukseen olisi nyt ryhdyttävä. Suunniteltiin, että…

Viime vuosi koottuna

Kuva
Ihan jo itsellekin tekee hyvää tehdä kooste siitä, mitä vuosi 2013 piti sisällään. Blogi oli etenkin kesällä aktiivinen, johtuen mukavista reissuista kymmenissä museoissa ja kirkoissa. Kaikkiaan viime vuonna tässä blogissa ilmestyi 139 kirjoitusta.

Tammikuussa vaikutuin mm. Mäntän Mediceistä ja Kuutti Lavosesta. Tavoista poiketen kävimme myös laivaristeilyllä uudella Viking Gracella. Hämmästys on ollut suuri, että juuri tämä postaus on ollut blogini suosituin ja eniten katsottu. Moni on siis lukenut tämän varsin kokemattoman risteilijän kokemuksista. Helmikuussa virkistettiin mieltä todellisella taidematkalla pääkaupunkiin.

Kevään tullessa alkoi tahti pikku hiljaa kiihtyä. Outi Heiskanen virkistytti omaa työelämää, Vapriikin kahdesta "suurnäyttelystä" ensimmäisenä oli vuorossa Muumiot ja musiikistakin nautittiin. Pääsiäisenä päästiin koko perheen voimin Pariisiin. Kevät oli myöhässä ja kylmää oli. Paljon kuitenkin ehdittiin kokea ja nähdä. Louvren ja Orsayn taidenautintojen …