Vaihtoehtoisia tauon paikkoja

Iän myötä ei enää jaksa Uudenkaupungin ja Helsingin välistä automatkaa ilman kahvi(lue: vessa-)taukoa. Matkan varrelta löytyy toki taukopaikkoja, siitä on ABC pitänyt huolen. Pikaisella laskemisella matkan varrelta löytyy ainakin viisi ABC-asemaa, Teboil, Shell ja Neste. Sinänsä hyvä, että näistä osan vessat ovat avoinna ympäri vuorokauden. Mutta joskus senkin asian hoitaa mieluummin jossain muussa paikassa. Yhdeksi suosikkipaikaksi on muodostunut Halikossa Shellin liittymässä sijaitseva Design Hill (karmea nimi!). Paikka on pääasiassa ostospaikka, mutta siellä on todella hyvä kahvila. Vaikka joisi pelkän kahvin, tuodaan se sinulle kauniisti aseteltuna. Tarjolla on myös suolaisia piirakoita, keittoa ja salaattia. Voin suositella.

Nummella sijaitseva Kasvihuoneilmiö on monelle tuttu jo vanhan ykköstien varrelta. Paikka taisteli moottoritien valmistuttua aika kauan, että sai opasteet sille tielle. Nyt ne ovat ja sinne ei ole pitkä poikkeama moottoritieltä. Aikanaan tämän "diverssikaupan" valikoimassa oli vielä aika paljon vanhaa tavaraa. Nykyään valikoima on pääasiassa jotain muuta. Mutta katselemista riittää silti. Paikasta tarttuu usein mukaan edullisia elokuvia ja postikortteja sekä kirjoja. Ja erityismaininta siististä ja tyylikkäästä vessasta.
Oikealla ylhäällä kuva naisten vessasta.
 

Kommentit

Lähetä kommentti