Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2013.

Stora Hyttnäs - ruotsalainen porvariskoti Carl Larssonin naapurissa

Kuva
Mennään vielä kesämuistoissa Sundborniin, Carl Larssonin kodin naapuriin. Siellä sijaitsee punamullalla maalattu hirsitalo Stora Hyttnäs. Rakennus on vuodelta 1850 ja sen suojissa oleva museo esittelee 1800-luvun lopun porvariskodin esineistöä.
Talon viimeiset varsinaiset asukkat olivat Henrika ja Pontus Linderdahl neljän lapsensa kanssa. Nuorin lapsista Bengt kuoli vuonna 1983 ja hän testamenttasi rakennuksen irtaimistoineen Sundbornin kunnalle ajatuksena paikan museoiminen.
Museoon tehdään ainoastaan opastettuja kierroksia. Puutarhaan pääsee kuitenkin vapaasti kiertelemään.
Museohaaste 54/100

Kuvia viime viikonlopulta

Kuva
Täällä Uudessakaupungissa oli viime viikonloppuna todellinen tapahtumien suma. Paikallinen puutaloyhdistys järjesti viidennen kerran avointen puutalojen ja pihojen tapahtuman Pytinkien Paris. Viikonlopun aikana tapahtumaan myytiin kolmetuhatta lippua, joten pikkukaupungin kaduilla riitti todella vilskettä. Tapahtumassa siis asukkaat avasivat kotiensa tai pihojensa ovia ja portteja. Myös monet julkiset puurakennukset olivat avoinna. Monella pihalla oli myös erilaista ohjelmaa kahviloista kirpputoreihin ja konsertteihin.

Museomme oli myös mukana tapahtumassa, onhan näyttelytilamme yksi kaupungin komeimmista vanhoista asuinrakennuksista. Järjestimme pienellä kolmen hengen porukalla monenlaista oheisohjelmaa ja museomyymäläkin siirtyi viikonlopuksi pihamaalle. Meillä kävi museossa viikonlopun aikana yli tuhat asiakasta! Vilskettä oli sen verran, ettei kuvia paljoa ehtinyt ottaa, mutta muutamia kuitenkin.


Piipahdin päivien aikana muutamassa kohteessa itsekin. Tässä vähän tunnelmia näistä…

Yksi Ruotsin vanhimmista museoista – Ornässtugan

Kuva
Torsångista matka jatkui Borlängen kautta takaisin Faluniin. Matkan varrelle osui vielä yksi hieno rakennus -  ja museo. Ornässtugan on keskiaikainen puurakennus, kestikievari tai vierasmaja, joka on rakennettu jo 1500-luvun alussa. Talo on luhtimainen, ylekerroksessa oli vierastilat ja alakerrassa eläinsuojat. Ruotsin historiassa Ornässtugan tunnetaan monista Kustaa Vaasaan liittyvistä tarinoista. Tunnettu on mm. legenda Kustaa Vaasan pakomatkasta talon huussin kautta. Totta on kuitenkin se, että Kustaa Vaana on yöpynyt talossa. Sitä asiaa ryhdyttin 1700-luvulla korostamaan ja tallentamaan aiheeseen liittyviä esineitä. Museona Ornässtugan avautui jo 1750-luvulla.
Museoon järjestetään kesäaikana opastettuja kierroksia. Kun me tontilla kävimme, oli museo jo sulkeutunut. Rakennus oli kuitenkin ulkoakin todella vaikuttava. Harvoin sitä Suomessa pääsee näkemään noin komeaa 1500-luvun puurakennusta.

Museohaasteen 53/100.

666 asukkaan Torsång - kirkko ja museo kuitenkin

Kuva
Matkalla Carl Larssonin Sundbornista takaisin Falunin käytettiin hyödyksi kaikki etupenkille kerääntyneet esitteet. Paperiset kartat ja matkailuesitteet kun ovat yhä parhaita, hyviä matkailukohteita kun ei vaan löydä netistä. Jossakin Taalainmaan museoesitteessä kerrottiin, että "Torsångin pieni taajama on kuin Taalainmaan Venetsia". Sinne siis. No, olihan se ehkä vähän liioiteltua, mutta kaunis paikka kuitenkin.
Wikipedian mukaan paikkakunnalla on viimeksi vahvistetussa tilastossa ollut 666 asukasta. Venetsiaan sitä verrataan, koska sen keskeisimmät kohteet sijoittuvat parin joen ja järven välisille kannaksille. Torsångissa sijaitsee Taalainmaan vanhin kirkko, keskiaikainen kivikirkko siis jostain 1300-luvulta. Ja ovetkin vielä avoinna ja tyylikäs vessa rakennettu hautuumaalle (oikeasti, 1700-luvun tyylisesti roiskemaalatut seinät, taotut saranat jne. - siinä vessassa siis).
Joen toisella puolella oli se museo sitten. Nostalgia- ja moottorimuseo. Vähän vanhempi rouva otti …

Kesän vaikuttavin - Carl ja Karin Larssonin Sundborn

Kuva
Ruotsalaisuuden kuvaajaa, taiteilija Carl Larssonia tuskin tarvitsee laajemmin esitellä. Meilläkin oli lapsuudenkodin keittiön seinässä painokuva, jossa Larssonin tytär seisoo heidän kodissaan. Katselin sitä aikanaan paljonkin ja toivoin jo silloin pääseväni joskus näkemään talon.
Sundbornissa, lähellä Falunia, sijaitsee Lilla Hyttnäs, joka oli ensin Larssonien kesäkoti. Myöhemmin perhe asui siinä vakituisesti. Paikka on kerrassaan viehättävä, sanoisin jopa snygg – ellei peräti söt. Ulkoasultaan jo mielenkiintoisen näköinen asuinrakennus pitää sisällään moninaisen kokonaisuuden. Carl Larssonin puoliso Karin oli myös taiteilija. Pariskunta sisusti kotiaan monella tavoin. Karin suunnitteli ja ompeli erilaisia tekstiilejä, Carl maalasi tekstein ja kuvin ovia, seiniä, kattoja, jopa kaakeiluuneja jne. Kodissa oli ja on vieläkin paljon viherkasveja ja luonnonkukkia. Ja tietenkin ne ruotsalaiset pelargoniat ikkunoilla.
Carl Larsson kuoli vuonna 1919 ja Karin 1928. Heidän lapsensa perustiva…

Falunin punamultaa ja kuparia - hieno maailmanperintökohde Ruotsissa

Kuva
Taalainmaalla, parisataa kilometriä Tukholmasta luoteeseen sijaitseva noin 40.000 asukkaan Falunin kaupunki on ehkä suomalaisille tunnetuin talviurheilukeskuksesta. Ainakin mäkihyppy- ja maastohiihtokilpailuja pidetään Falunissa. Olimme kaupungissa pari yötä ja hotellin ikkunasta avautukin näkymä hyppyrimäkeen. Ensivaikutelman kaupungista saimme lauantai-illan kävelyllä. Kaupunki oli täysin hiljainen, missään ei näkynyt ketään. Ne ihmiset, jotka kävelyllä kohtasimme, olivat toisia turisteja, jotka kyselivät meiltä tietä. Mutta kaupunki oli kuitenkin ihan kaunis. Keskustassa raatihuoneentori kirkkoineen ja puistoineen. Puutaloja, tyylikkäitä huvilamaisia asuinrakennuksia ja silmiinpistävästi myös tummia "kivitaloja", jotka tarkemmassa tarkastelussa osoittautuivat kaivosteollisuuden kuona-aineesta valmistetuiksi taloiksi. 
Sunnuntain aamupäivän vietimme tyylikkäässä ja varsin vaikuttavassa Falunin kaivoksessa.
Kaupungin historia on sidoksissa sen kuuluisaan kaivokseen – Suu…

Tämä museo tuli todellakin vastaan sattumalta - Clas Ohlson-museo Insjön, Ruotsi

Kuva
Matkalla Tukholmasta Rättvikiin piti muutaman kerran poiketa kahvi- tai vessapaussilla. Jälkimmäisen tarve tuli maantiellä 70 Insjönin kaupungin kohdalla. Liittymän kohdalla oli jokin kauppakeskus. Paikassa oli iso Clas Ohlsonin myymälä, joka osoittautuikin yrityksen päämyymäläksi konttoreineen. Keskellä parkkipaikkaa oli vanha torppa, jonka viereen oli tehty museo!
No hitsi, sinnehän piti mennä katsomaan. Clas Ohlsonista kertova museo! Pikainen museokierros selvensi, että olimme paikassa, josta ruotsalainen nuori mies aloitti vuonna 1918 postimyyntiyrityksensä harjoittamisen.
Olsonin postimyyntiyritys myi ensi erilaisia teknisten laitteiden opaskirjoja. Postimyyntiyrityksenä Clas Ohlson toimikin vuosikymmeniä. Vasta 1980-luvun lopulla avautui Tukholmassa Clas Ohlsonin kauppaliike, ensimmäinen Insjönin ulkopuolella. Viimeisen kymmenen vuoden aikana nämä kaupat ovat levittäytyneet kiitettävästi myös Suomessa.
Museohaaste 49/100

Kahvila, museo, rautatieasema - Krylbo, Ruotsi

Kuva
Ruotsissa ajellessamme kävimme kahvilla tällaisessa komeassa rautatieaseman kahvilassa. Kaupunki oli Avesta, ja tarkemmin Krylbon asema. Asemarakennus on hieno, punatiilinen 1900-luvun alussa rakennettu - ja sisältäkin varsin tyylikäs.
Asemalla toimii kahvila 56´ans cafe, jonka omistajat ovat koonneet kahvilan yhteyteen pienen - omien sanojensa mukaan - museon. Esineet ovat erilaista 1950-60 -lukujen nostalgiatavaraa, osa varmasti aitoja, mutta osa varmaankin myös myöhemmin tuotettua.
Joka tapauksessa mukava ympäristö taukokahville.
Ja jos nyt kerran museoita lasketaan, niin olkoon tämä sitten museohaasteen 48/100