Merikaupungin jälkiä

Outo kun olen, niin olen aina käynyt virkistäytymässä hautausmailla. Kodin lähellä sijaitsee kotikaupungin hautausmaa. Siellä olen aikanaan nukuttanut lapsia päivä- ja iltakävelyillä. Siellä olen nytkin keväällä kävellyt. Linnut laulavat kilpaa, nytkin käki kukkui siellä kävellessäni. Yleensä minulla on aina kamera mukana. Tällä kertaa tallentui satunnaisia merikaupungille tyypillisiä kivipiirroksia hautakivissä.
 
 
 

 
 
 
 

Kommentit

  1. Pitää vielä lisätä, että joku noista voisi olla vaikka pappani tekemä. Hän toimi Vehmaalla kiviliikkeessä kivipiirtäjänä.

    VastaaPoista
  2. Olipa hieno idea kuvauskohteeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tässä oli vasta pieni osa hautausmaata. Pitää jatkaa joskus...

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Eikö olekin. Luulen ja muistan, että oli juuri tuollainen kyseisen vainajan paatti.

      Poista

Lähetä kommentti