Madisilla ja Oxanalla on muna!

Kuvakaappaus livekamerasta.
Olen taas jäänyt koukkuun virolaiseen nettikameraan. Tiedätte ehkä tämän sääksenpesän jonkun virolaisen puun latvassa. Pesän päällä on ihan hyvälaatuinen webkamera, jonka avulla voi seurata pesän elämää. Jo viime kesänä seurasin pesän elämää aina poikasten lähtöön saakka. Nyt siihen on taas jäänyt ihan koukkuun. Tällä hetkellä kalasääskiparilla on jo yksi munakin tullut. Linkki webkameraan löytyy tästä.

Viime kesänä uros Madis sai Piret-naaraan kanssa kolme poikasta. Nyt keväällä Madis saapui muuttomatkaltaan Afrikasta takaisin samalle pesälle. Mutta nyt olikin mukana uusi naaras,  joka on saanut nimekseen Oxana. Oxana on nyt vapun aikana siis muninut yhden munan, jota välillä hautoo ja välillä he kuoputtelevat ja pyörittelevät siinä pesällä sitä munaa.
Tilanne pesällä on välillä ollut kuin lintumaailman Kauniissa ja rohkeissa. Sillä viime kesän puoliso Piret tuli vähän myöhemmin myös pesälle. Naaraat taistelivat paikastaan ja nyt taitaa Piret olla hävinnyt.
 
Nykyisen pariskunnan tunnistaa siitä, että Oxanalla ei ole jalassaan mitään rengasta ja isäntä-Madisilla taas on oikeassa jalassaan metallinvärinen rengas.
 
Asiasta toiseen. Vuosi tätä blogia tuli täyteen eilen. Viime vuoden vapunpäivänä kirjoitin ensimmäisen tekstin tähän blogiin. Kaikkiaan kirjoituksia on kertynyt 78 ja jutuilla on ollut hämmästyttävät 8500 lukukertaa. Kunnon blogissa pitäisi varmaan olla tässä vaiheessa jokin arvonta. No, se on niissä. Tai sitten joskus myöhemmin.

Kommentit