Lähes lumoutunut - Rosanne Cash Helsingissä

Kuten olen ennenkin kirjoittanut, olemme käyneet kuuntelemassa puolivitsillä "kohta kuolevia" artisteja. Nyt ei ollut (toivottavasti) vuorossa sellainen laulaja. Olikin virkistävää kuulla välillä tällaista alle kuusikymppistä naisartistia. Kaunista oli, todellakin.


Rosanne Cash on amerikkalainen countrymuusikko, laulaja ja lauluntekijä - kuten varsinaiseksi ikoniksi noussut isänsä Johnnykin oli. Rosanne on Johnnyn esikoinen ensimmäisestä avioliitosta. Mutta ei hänen nimellään tarvinnut ratsastaa. Uskomattoman kaunisääninen ja lähes eleetön tulkitsija. Välillä ilman kitaraa välillä sitä soittaen. Lavalla ainoastaan hän ja hänen aviomiehensä John Leventhal, joka säesti omalla kitarallaan todella hienosti vaimoaan. Konsertti pidettiin Vanhalla Ylioppilastalolla, jonka sali sopi konserttiin hienosti. Ehkä omasta lumoutumisestani kertoo jotain se, että minä istuin kamera sylissäni lähes kaksi tuntia kestäneen konsertin ottamatta yhtään valokuvaa. Nautin joka hetkestä.


Jotakin huvittavaa oli kuitenkin siinä, että Live Nationin järjestämästä konsertista ei ollut minkäänlaista mainintaa missään Ylioppilastalon ovissa tai ständeissä. Aika moni (muukin maalainen) siinä haahuili ja kyseli tietämättömältä henkilökunnalta mitä ja missä. No, salin ovien avautuessa joku kävi tulostamassa A4-tulosteen Vanhan lasioveen. Riittihän se.


Kommentit