Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2013.

Viikonlopun vitoset

Kuva
Normaalista poikkeava teksti. Esitellään viikonlopun kirppisostokset ja siinä samalla vähän sisustusta - heh!
En ole pitkiin aikoihin kiertänyt paikallisia kirpputoreja - kaikki paikat kun ovat jo täynnä tavaraa. Mitään en kerää, mutta jos oikean tavaran näkee, ei sitä voi muillekaan jättää - mottona "kaverille ei jätetä". Viikonlopun kirppisostokset maksoivat kaikki sattumalta vitosen kappaleelta. Lauantaina kiersin paikallisen Torikirppiksen. Siellä se loisti - esine, jota ilman ei vaan voi tulla toimeen. Puolalainen emalikattila kärpässienikuvioineen. Aivan ihastuttava - vai mitä?

Sunnuntaina kävin pitkästä aikaa tuolla toisella isommalla kirppiksellä - Maskun kalustetalon vieressä. Sieltä tarttui hienot ja niin väreihin sopivat räsymatot. Puhtaat ja ehjät vielä kaiken lisäksi. Ajatelkaa, että tuollaisia saa vitosella kappale!

Pakko oli myös ottaa talteen nämä kaksi jälkiruokakulhoa. Joskus kotoa (sisarkukset vaviskaa!) olen saanut mukaani neljä tai viisi tämän sarja…

Vanhoja reissuja yhä - Porsche museo Zuffenhausenissa

Kuva
 Tämä museo onkin sitten täysin poikkeava tuosta edellisen kirjoituksen Motalan moottorimuseon runsaudesta. Alkuvuodesta 2009 avattu Porsche-automerkin oma museo on jo lähtökohdiltaan aivan erilainen paikka. Tässä jo arkkitehtonisesti upeassa rakennuksessa on yli 5000 neliön alalla autoja, moottoreita, valokuvia ja ääntä automerkin historian eri vaiheista.

 Kävimme museossa sen ensimmäisenä avoinnaolokesänä vuonna 2009. Kaikki oli ainakin silloin upean uutta, hohtavaa ja kiiltävää.

Museossa on paljon teknisesti toteutettuja inforuutuja, joista olisi saanut varmaan loputtomasti lisätietoa automalleista.   Zuffenhausen sijaitsee vajaat kymmenen kilometriä Stuttgartin keskustasta. Museon vieressä on myös tehtaan ja museon oma rautatiepysäkki.
 Tehtaan tiloja on museon viereisissä rakennuksissa, samoin Porsche Center, jossa esitellään automerkin uusimpia malleja ja varmaan myös myydäänkin. Silloin esillä oli mm. tuolloin vielä tässä naapurissamme valmistettuja Porche Boxstereita…

Museo vai kokoelma - joka tapauksessa yleisöön menevä Motalan moottorimuseo

Kuva
Silloin tällöin sitä museoihmisenä miettii, että museo-sana pitäisi voida jotenkin rekisteröidä. Sillä kun on niin monia merkityksiä. Ammattilaiset haluaisivat, että sanaa käytettäisiin vain niihin museoihin, joissa todella tehdään tutkimusta, hoidetaan kokoelmia, huolehditaan niiden kattavuudesta ja säilyvyydestä, jaetaan tietoa jne. Suuri yleisö taas käsittää museon olevan se rakennus, jossa museonäyttely on esillä. Mitä enemmän tavaraa, sitä mielenkiintoisempi museo.

 No joo, eli tästä päästään siis siihen, että näitä viime aikoina esittelemiäni tekniikan alan museoitakin on monenlaisia. Tämän kirjoituksen museo on ennemminkin niitä kokoelmamuseoita. Eli paikka, jossa on keräilijämäisesti paljon kaikenlaista tavaraa. Mutta sellaisena paikkana se on kuitenkin kovin viihdyttävä. Paikka on Motalan moottorimuseo. Motalan kaupunkihan sijaitsee Vättern-järven itärannalla Keski-Ruotsissa. Kaupunkiin voi ajaa vaikka E4 tieltä Götan kanavaa seuraten.


 Museosta löytyy noin 2000 neliön a…

Punainen Risti 150 vuotta - muistoja Solferinosta

Kuva
Kansainvälinen avustusjärjestö Punainen Risti täyttää tänään 150 vuotta. Järjestö sai alkunsa vuonna 1863 Genevessä perustetusta toimikunnasta, josta muodostui muutamia vuosia myöhemmin Punaisen Ristin kansainvälinen komitea. Ajatus kansainvälisen ja puolueettoman avustusjärjestön tarpeesta syntyi Solferinon taisteluissa 1859. Taistelussa Ranskan ja Sardinian joukot ottivat yhteen Itävallan kanssa.Solferinon taistelua pidetään 1800-luvun suurimpana taisteluna, johon osallistui yli 200.000 sotilasta. Taisteluissa kaatui noin 7000 sotilasta ja haavoittuneita oli ainakin 25.000.

Sveitsiläinen Henri Dunant oli kesällä 1859 matkalla Pohjois-Italiassa kun siellä käytiin tämä Solferinon taistelu. Dunant järjesti yhdessä lähiseutujen asukkaiden kanssa apua taistelussa haavoittuneille sotilaille. Kokemuksistaan Dunant kirjoitti vuonna 1862 kirjan Solferinon muisto, jossa hän ehdotti kahta asiaa. Ensinnäkin hän toivoi, että perustettaisiin vapaaehtoisjärjestö auttamaan sodan uhreja. Toiseks…

Henkistä hyvinvointia hankkimassa Helsingistä

Kuva
Työssään saa aina silloin tällöin kirjoittaakin tekstejä, joilla todistaa sitä, mikä merkitys kulttuuripalveluilla on ihmisten henkiseen hyvinvointiin - ja sitä kautta terveyteen. Sitä pitää niitä asioita itse täysin itsestään selvinä. Eilisen reissun jälkeen taas ajatteli, että miten totta se voikaan olla. Ehkä vaikutus ei ole kaikille samanlainen. Väitän, että eilinen reissu auttoi terveyttäni ainakin parin kuntosalitunnin edestä - joka tosin sekin on mukavaa. Miten hyvälle mielelle voikaan tulla, kun näkee välillä jotain toisten luomaa!

 Päivän suunnitelmat onnistuivat paremmin kuin hyvin - tavoitteena oli pari näyttelyä, mutta kantti kesti vähän useammankin.

 
Ensimmäisenä Ateneum.  Museossa oli toiseksi viimeistä päivää esillä näyttely 52 sielua - symbolismin maisema 1880-1910. Kuten jo aiemmin on tullut paljastettua, olemme kiertäneet vuosien aikana monenlaisissa paikoissa taiteilija Vincent van Goghin jäljillä. Nyt oli tiedossa, että Ateneumissa olisi ainakin viisi taiteilija…

Ystävänpäivää vietetty jo kolmisekymmentä vuotta

Kuva
Tänään vietettävä Ystävänpäivä on niitä juhlapäiviä, joiden Suomeen rantautumisen muistaa itsekin hyvin. Muistan, että ensimmäistä kertaa olisin huomannut juhlaa jotenkin vietettävän ollessani 1980-luvun alkuvuosina yläasteella ja lukiossa. Käsittääkseni vaihto-oppilasvuottaan viettäneet lukiolaiset ”toivat” Valentinen päivän jotenkin myös kouluumme. Käytävillä oli kartonkiarkeista tehtyjä sydämenmuotoisia julisteita, joissa toivotettiin Valentinenpäivää. Koulun keskusradioissa pidettiin 14.2. päivän kunniaksi enkä tunnin kestänyt toivekonsertti, johon oli voinut jättää etukäteen lapulla terveisiä jollekin koulukaverille.




Toki me muutkin tunsimme päivän vieton Amerikassa. Olimmehan katsoneet ja lukeneet niin Tenavaa, Onnenpäiviä kuin Aku Ankkaakin.

Pikku hiljaa päivän vietto alkoi näkyä myös lehdistössä – etenkin mainoksissa. Ensimmäisinä päivän otti Suomen Punainen Risti ja postilaitos. Molemmat huomasivat, että sydän ja korttien lähettäminen sopii tähän päivään.

Suomalainen realisti…