Suomen vaikuttavin kirkko Sastamalassa


Tyrvään Pyhän Olavin upea kirkko


Sastamalassa (Vammalassa) sijaitseva Tyrvään Pyhän Olavin kirkko on vaikuttavin kirkko, jossa olen Suomessa vieraillut. Keskiaikainen kirkko, jossa on kahden vaikuttavimman suomalaisen taiteilijan maalaukset, on jotain sellaista, jota on hyvin vaikea sanoin kuvailla. On niin merkityksellistä, että joku uskalsi aikanaan tehdä sen ratkaisun, että kirkkoon tilataan maalaukset juuri näiltä taiteilijoilta. On väärin sanoa, tai edes ajatella, että oli onni, että tuhopolttaja poltti kirkon. Niin vaan ei voi ajatella. Mutta silti, se tapahtuma koitui tavallaan joksikin suureksi näiden uusien maalausten johdosta. Mitään vastaavaa ei ole aiemmin Suomessa tehty. Ja miten hienosti seurakunta antaa yleisön vierailla kirkossa. Pitkät aukioloajat, ammattimaiset opastukset, ei pääsymaksuja... Ja kaiken kaikkiaan, kirkkohan sijaitsee uskomattoman kauniilla paikalla.


Kirkon paikka on niin kaunis, että olemmekin vierailleet tämän kirkon läheisellä kalliolla ainakin 15 vuoden ajan - siis jo ennen kirkon paloa. Useammat aamukahvit on juotu järveen viettävällä kalliolla. Kirkkohan oli otsikoissa, kun sen paanukattoa uusittiin talkoilla. Sen valmistuttua ei kulunut kauaa, kun tuhopolttaja poltti kirkon syksyllä 1997. Tämän jälkeenhän alkoi varsinainen kansanliike, talkooväkeä ja varoja kirkon kunnostamiseksi kerättiin. Kuutti Lavonen ja Osmo Rauhala maalasivat kirkkoon yli sata taidekuvaa. Syksyllä 2009 kirkko vihittiin jälleen käyttöön.


 
Kuutti Lavonen sai tehtäväkseen maalata lehterin ja Osmo Rauhala alttarin ja saarnatuolin. Molemmat taiteilijat toimivat erikseen omilla alueillaan. Tulos on uskomattoman vaikuttava.


 

Tyrvään kaksitorninen kirkko Vammalan keskustassa

Olemme usein ajaneet läpi Vammalan keskustan. Siinä liikenneympyrän kohdalla on punatiilinen kirkko, jossa on kaksi tornia. Ei ole koskaan tullut pysähdyttyä siinä. Tällä ajelulla ajattelimme kiertää kirkon edes ulkoa päin. Kello oli taaskin sen verran, että normaali aukiolo oli jo ohi. Kirkon ovi oli kuin olikin avoinna. Siellä oli juuri alkamassa kouluun lähtijöiden siunaustilaisuus. Ehdimme siis katsastaa hovimaalari Robert Wilhelm Ekmanin maalaaman alttarimaalauksen.



Itse kirkko on rakennettu 1855 ja edustaa sille ajalle tyypillistä punatiiliuusgotiikkaa. Kirkon suunnitteli arkkitehti Gylich. Kirkkomaalla on iso sankarihautausmaa, joka laskee kauniisti kohti järvenrantaa. Sankaripatsaan on suunnitellut huittislainen kuvanveistäjä Lauri Leppänen. Kirkko oli muuten Suomen ensimmäinen kaksitorninen kirkko, toinen kaksitorninen kirkkohan Suomessa on Johanneksenkirkko Helsingissä.



Kommentit

  1. Sastamalassa on ensikesänä Evankeliumijuhlat. sinne olemme mekin tulossa.♥

    VastaaPoista

Lähetä kommentti