Aurinkoinen - Taiteiden yön jälkeinen - perjantai pääkaupungissa. Myös susijengi ulvotutti.

 

Työ vie harvoin pois kotikaupungista, mutta tällä kertaa perjantaihin osui kokous Helsingissä. Julkinen liikenne kotikaupungista on heikkoa. Matkaan piti lähteä jo aikaisin aamulla bussilla, että pääsisi puolen päivän aikaan alkavaan tapaamiseen. Omalla autolla matka taittuisi paljon nopeammassa ajassa. Aikataulut olivat nyt kuitenkin sen verran väljät, että ennen kokousta ehdin rauhassa kävellä ja katsella pääkaupungin tunnelmia. Aamupäivä oli kaunis ja edellisenä yönä vietetyn Taiteiden yön jälkiä siivottiin kaupungissa vielä.



Narinkkatorille oli sitten viime käynnin ilmestynyt Hiljaisuuden kappeli - tai Kampin kappeli. Kaunis puinen rakennus koittaa houkutella keskeisellä sijainnillaan ohi kulkevia tai alueella aikaansa viettäviä. Kappeli on osa tämän vuoden World Design Capital -ohjelmaa. Sali on 11,5 metriä korkea, valo tulee hienosti katon rajasta, ikkunoita ei ole. Sisäseinät on verhoiltu tervaleppälankuilla. Julkisivu on taivutettuja kuusirimoja.


Tapaaminen pidettiin urheilumuseossa Olympiastadionilla, joten kävelin sinne pikku hiljaa Töölönlahden rantaa pitkin. Musiikkitalon viereen ilmestyi tässä joku aika sitten uusi taideteos - Laulupuut. Mutta haukihan siinä on! Veistos on taiteilija Reijo Hukkasen taideteos, johon alumiinista ja teräslevyistä valmistetun jättihauen lisäksi kuuluu myös ympärillä olevat halkopinot, flyygelitornit ja rantalepän oksat. Silkkaa ihastusta veistos ei minussa herättänyt, mutta toisaalta upeaa, että tällaisia kuitenkin pystytetään keskeisille paikoille.


Seuraavaksi matkan varrelle osui Hakasalmen huvila. Yksi Helsingin kaupunginmuseoista. Siellä oli esillä hyvin perinteiseen tapaan toteutettu esinenäyttely "Made in Helsinki". Kiersin pikaisesti näyttelyn läpi.




Ja lopulta kävelymatka päättyi yhteen Helsingin hienoimpaan rakennukseen, vuonna 1938 valmistuneeseen Olympiastadioniin.

Susijengi ulvoi


Työpäivä päättyi. Muu perhe tuli omalla autolla illaksi pääkaupunkiin. Vuorossa oli perinteinen loppukesän urheilutapahtuma - koripallomaaottelu. Neljäs vuosi peräkkäin, kun olemme saaneet nauttia kunnon maaottelukoripalloa. Vastassa ovat olleet Ranska, Montenegro, Portugali ja tällä kertaa Belgia. Suomen koripallomaajoukkue on viime vuosina menestynyt hienosti. Joukkueen pelejä ja esiintymisiä on hienoa seurata. Pelit ovat hyviä ja jotenkin ne nuoret miehet ovat niin fiksujakin kaikessa julkisuudessa esiintymisissään jne. Suosikkilaji muutenkin. Tästä ottelusta odotettiin tiukkaa ja pelin voitto olisi molemmille joukkueille ollut tärkeää.

Paikallisotteluissa pikkutytöt ja -pojat keräävät ahkerasti nimmareita. Ennen maaottelua Suomen kaikkien aikojen korikuningas Jerry Lee kiersi keräämässä pelaajilta nimmarit ;-)





Ensimmäiset kaksi jaksoa olivatkin melko tasaisia. Kolmannen jakson alussa Suomi vei kovalla puolustuksella nopeasti vastustajalta jalat alta. Parhaimmillaan Suomi johti lähes neljälläkymmenellä pisteellä. Reilu voitto siitä tulikin. Kuvatunnelmia Helsingin jäähallista.



Tällä kertaa olimme päättäneet jäädä yöksi Helsinkiin. Scandicin kanta-asiakaspisteitä oli kertynyt sen verran, että olin varannut perhehuoneen ilmaiseksi näillä pisteillä. Yllätys oli mieluinen, kun meidät oli "upgreidattu" - vastaanottovirkailijan mukaan, ja saimme viettää yön kaksikerroksisessa sviitissä.

Näkymä hotellihuoneen ikkunasta.

Kommentit